P

Meidän pieni papana, tällä rakkaalla lapsella on niin monta nimeä kuin alkukirjaimella on maailmassa sanoja.

Muistan kun lapsena emme saaneet koiraa, vaikka tahdoimme sitä joka päivä. Kunnes! Isi osti meille kanin. Kyllä, tästä kanista tuli meidän ”koira”. Se kävi iskän kanssa ulkona vapaana, kulki nuken rattaissa pikkusiskon kanssa, nukkui veljeni sängyn alla. Tämän kanin jälkeen meillä on ollut yhteensä neljä kania. Viimeisin kuoli neljä vuotta sitten.

Äidin mukaan koira pitää käyttää lenkillä joka aamu klo 5:00, tämä oli suurin este koiralle.

Äitini siskolle syntyi koiranpentuja vahingossa ja minun oli i h a n pakko saada sellainen. Pakotin O:n ostamaan mulle sellaisen, vaikkakin inhosin kyseistä pientä räksyttävää rotua.

Vihdoin neljä vuotta sitten se päivä koitti, kun papana tuli meille. Se on rakkainta ja ärsyttävintä ikinä! Voiko mistään irrota niin paljon karvaa, voiko kukaan olla niin rasittava ja hyppivä hyypiö kun tuo, voiko kukaan syödä niin paljon, voiko kukaan haluta olla koko ajan sylissä? No, tämä riiviö voi. Se on lellitty ihan pilalle, sanoo O. Minun mielestä koiralla pitää olla hyvät oltavat, koska voihan olla, ettei se edes haluaisi olla meillä.

Tämä maailman söötein otus kulkee mukana kun peräpukama kaikkialle, jopa kauppaan. Sinne mennään polkupyörällä, pyörän korissa. Se on maailman siisteintä, voi räksyttää kaikille muille, voi ottaa pienet unet ihanassa viimassa tai voi yrittää hypätä linnun perään.

Raukka on joutunut kestämään mamin hömpötyksiä paljonkin (laukussa kulkemisen lisäksi, josta se muuten tykkää), viimeisimpänä ajattelin lyhennellä sen peräkarvoja kevään kunniaksi. No, ei ole ehkä mulle luotu parturitaitoja. O voisi näistä taidosta ehkä joskus kertoa enemmän 😀

Nyt olen saanut päähäni, että haluaisin toisen karvakasan äitini koiran kuoltua. Pieni oli ihan ihmeissään kun kaveria ei enää olekaan. Ehkä kuitenkin harkitsen toista vielä hetken, tässä yhdessäkin olisi hinaaminen sinne Espanjaan tai O: lla hihnat solmussa aamuisin.

Rauhaa,

O-MA

Tietoa kirjoittajasta

Omablog

Olemme noin kolmekymppinen pariskunta, rakastamme matkustelua, hyvää ruokaa & kauniita asioita.

Jätä kommentti